Kun viimeksi kuulumisiamme kirjoittelin, olimme kaikki lähdössä virkistäytymisreissuille tahoillamme. Reissut on nyt tehty ja vaikka ainakin meidän ravintolan porukalla liikuntaa sai vain lähinnä juomaa kallistava käsi, oli ohjelmassa myös hulvattoman hauskat savolaiset olympialaiset, joissa hiki saatiin pintaan ihan huomaamatta. Elämäntaparemontti meni loman ajaksi "sallitusti" katkolle mutta suurimmalla osalla arkeen ja terveelliseen elämään palautuminen onkin sen jälkeen ollut entistä haastavampaa. Kuulimpa ohimennen että baaritiskin toista puolta on jopa kulutettu paljon useammin, kuin ennen projektin alkua. Ykkösbaarin porukka saa kuitenkin heti kärkeen mitalin siitä ettei henksureissulla vedetty kaikkea ihan katolleen ja huhujen mukaan juotiinkin ihan sivistyneesti.
Ravintolahenkilökunnan ongelmana onkin ehkä juuri se että kaikki tehdään täysillä tai ei ollenkaan. Emme yleensä ota riskiä että selvinpäinkin voisi olla hauskaa joten kun juhlitaan niin juhlitaan kunnolla. Mutta myös kun treenataan niin silloinkaan ei paljoa säästellä ja tämä onkin aiheuttautunut ikäviä sairastumisia ja loukkaantumisia mukana oleville. Tavoitteena olisikin löytää arkeen se kultainen keskitie, aina ei tarvitsisi mennä ääripäästä toiseen. Itse ainakin sorrun tähän ihan täysin, nimimerkillä lomalla koko viime viikon.Myös talven ja syksyn tulo on alkuinnostuksen taannuttua aiheuttanut varmasti jokaiselle tuossa loskapaskassa tallaavalle vaikeuksia vääntyä punttisalille. Kyllä olen monta kertaa miettinyt että kuka tänne pimeimpään ja kylmimpään jumalan hylkäämään kolkkaan koskaan ikinä ensimmäisenä tuli ja mietti että helevetti, tännehän vois laittaa kaupungin pystyyn? Joo, onhan se kiva että on vuodenajat mutta ei tuonne tuuleen ja tuiskuun kyllä lenkille viitsi lähteä.
Tässä syyspimeyden ja kaamoksen kestämisessä ja siihen reenin yhdistämessä onkin äärimmäisen tärkeää juuri tsempata muita. Kun vettä on tullut vaakatasossa on esimerkiksi yhteiskyydeillä saatu kaikki halukkaat reeneihin ja osa on käyty jopa potkimassa sängystä ylös. Niin se vaan menee, yhdessä kaikki on kivempaa. Vaikka kyse on kilpailusta mielestäni parasta on kuitenkin se yhteishenki, mitä olemme jo nyt saavuttaneet. Uskon että kun kisa joulukuun alussa päättyy niin elämäntavat ovat varmasti kaikilla osittain muuttuneet ja jokainen miettii valintojaan ainakin hieman erilaisin silmin.
Tästä onkin hyvä lähteä yhdessä salaattilounaalle jonka jälkeen perinteisiin tiistai-treeneihin kamppailuklubille. Selviämistä syksyyn, d-vitamiinien lisäksi urheilu on yksi parhaista piristeistä!
